Kauppatieteen pääsykokeen ja todistusvalinnan pisterajat

4.7.2021
  • Kauppis

Kauppikseen voi päästä joko ylioppilastodistuksella tai valintakokeella. Yliopistot yrittävät saada todistusvalinnan tulokset julkaistua ennen valintakoetta, joten todennäköisesti sinun ei tarvitse tehdä valintakoetta, jos pääset ylioppilastodistuksellasi sisälle. On kuitenkin järkevää valmistautua valintakokeeseen, sillä todistusvalinnan tulokset selviävät vasta toukokuun puolessa välissä ja valmistautumisen aloittaminen silloin on jo myöhäistä.

Kauppatieteellisiin koulutuksiin valitaan 70 % ensikertalaisia, eli hakijoita, jotka eivät ole vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavaa paikkaa tai suorittaneet korkeakoulututkintoa. Ainoastaan ensikertalainen voi tulla valituksi todistusvalinnassa. Jos et ole ensikertalainen, voit tulla valituksi valintakokeen kautta. Hakijoista 60 % valitaan todistuksella ja loput 40 % valintakokeella.

Todistusvalinnan pisteet

Voidaksesi tulla valituksi todistusvalinnassa, tarvitset hyväksytyn arvosanan matematiikan ylioppilaskokeesta. Pisteitä saat äidinkielestä, matematiikasta, kielestä ja kahdesta muusta parhaat pisteet tuottavasta aineesta. Parhaat pisteet saa äidinkielestä, pitkästä matematiikasta ja kolmesta pitkästä kielestä. Reaaliaineista eniten pisteitä voit saada fysiikasta. Huomaathan, että voit korottaa sekä matematiikan että fysiikan arvosanaasi Mafyn yo-valmennuskurssilla. Lisäksi Mafynetistä löytyy itsenäiseen opiskeluun soveltuvat yo-kertausmateriaalit seuraaviin aineisiin: äidinkieli, matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, yhteiskuntaoppi ja historia.

L E M C B A
Otetaan kaikilta huomioon
äidinkieli 33 27,5 22 16,5 11 5,5
Pitkä tai lyhyt matematiikka
pitkä matematiikka 36,1 30 24 18 12 6
lyhyt matematiikka 28,3 23,6 18,9 14,1 9,4 4,7
Parhaat pisteet tuottava kieli
pitkä kieli 28,3 23,6 18,9 14,1 9,4 4,7
keskipitkä kieli 25,1 20,9 16,8 12,6 8,4 4,2
lyhyt kieli 22,6 18,9 15,1 11,3 7,5 3,8
Kaksi parhaat pisteet tuottavaa ainetta
biologia 22,4 18,6 14,9 11,2 7,5 3,7
filosofia 22 16,7 13,3 10 6,7 3,3
fysiikka 26,5 22 17,6 13,2 8,8 4,4
historia 24,5 20,4 16,3 12,2 8,2 4,1
kemia 22,4 18,6 14,9 11,2 7,5 3,7
pitkä kieli 28,3 23,6 18,9 14,1 9,4 4,7
keskipitkä kieli 25,1 20,9 16,8 12,6 8,4 4,2
lyhyt kieli 22,6 18,9 15,1 11,3 7,5 3,8
maantiede 20 16,7 13,3 10 6,7 3,3
psykologia 22,4 18,6 14,9 11,2 7,5 3,7
terveystieto 17,3 14,4 11,5 8,7 5,8 2,9
uskonto tai elämänkatsomustieto 24,5 20,4 16,3 12,2 8,2 4,1
yhteiskuntaoppi 20 16,7 13,3 10 6,7 3,3

Pääsykokeen pisterajat

Valintakokeen kautta kauppikseen otetaan 40 % opiskelijoista. Valintakokeesta voi saada enintään 40 pistettä. Vuonna 2021 pisterajat olivat seuraavat:

Hakukohde Valintakoe,
ensikertalainen
Valintakoe,
kaikki hakijat
Aalto-yliopisto 29,96 26,94
Hanken, Helsingfors 18,92 13,37
Hanken, Vasa 10,9 8,92
Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus 21,9 20,92
Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus 22,96 21,94
Jyväskylän yliopisto, Kauppatiede 24,45 22,96
Jyväskylän yliopisto, Taloustiede 22,43 20,94
LUT-yliopisto 24,43 22,96
Oulun yliopisto 23,96 21,43
Tampereen yliopisto 25,98 24,92
Turun yliopisto, Turku 26,96 24,94
Turun yliopisto, Pori 22,98 21,43
Vaasan yliopisto 23,94 21,92
Åbo Aakademi 13,33 10,9

Valmennuskurssit kauppikseen

Mafyn kauppiskursseilla parannat mahdollisuuksiasi päästä haluamaasi hakukohteeseen. Voit osallistua kauppiksen nettiopetuskurssille ja opiskella asiantuntevien opettajien avustuksella tai opiskella omatoimisesti itseopiskelupaketeilla. Kauppatieteiden valmennuskursseilla ei ole lähtötasovaatimuksia. Kurssit ja itseopiskelumateriaalit sopivat kaikentasoisille opiskelijoille!

Tutustu kauppiskursseihinkokeile kauppiskurssin näyteversiota