
Vinkit fysiikan yo-kokeeseen
Miten menestyt fysiikan yo-kokeessa?
Fysiikan ylioppilaskoe tunnetaan yhtenä kirjoitusten raskaimmista. Se vaatii pitkäjänteistä valmistautumista ja jaksamista kokeen aikana. Juuri siksi on tärkeää muistaa: et ole yksin tämän haasteen kanssa, ja hyvä valmistautuminen vie jo pitkälle.
Fysiikan opettajamme Lassi on koonnut viisi vinkkiä, joiden avulla selviät kokeesta parhaalla mahdollisella tavalla.
Käytä koeaika viisaasti
Selaa aluksi koe läpi ja aloita itsellesi helpoimmista tehtävistä. Tee vaikeimmat tehtävät vasta viimeisenä. Tällä tavoin toimimalla varmistat, että ehdit tehdä helpoimmat tehtävät ja napata niistä pisteitä, kun et käytä kaikkea aikaa vaikeisiin tehtäviin. Jos tehtävä on vaikeampi kuin odotit eikä ratkaisu ole edennyt ollenkaan noin 20 minuuttiin, siirry toiseen tehtävään.
On tärkeää käyttää koko koeaika: vaikka kaikki tehtävät olisi jo kertaalleen tarkistettu mutta aikaa on vielä jäljellä, kannattaa pitää lyhyt tauko ja tarkistaa vielä uudemman kerran kirkkain mielin. Vastauksista saattaa löytyäkin jokin pieni virhe, jonka korjaamalla napattu piste tai kaksi voi merkitä jopa parempaa arvosanaa!
Nimeä käyttämäsi kaavat ja lait
Näytä, mistä vastauksessasi saadut yhtälöt tulevat. Tämä unohtuu helposti kokeen kiireessä, jolloin voi tulla harmillisia pistemenetyksiä. Kun lähdet muodostamaan yhtälöitä käyttäen jotakin fysiikan kaavaa, lähde liikkeelle kaavan yleisestä muodosta.
Käytä fysiikan käsitteitä ja termejä
Sanallisessa vastauksessa arkielämän kokemuksiin pohjautuvat selitykset tai perustelut eivät ole täysien pisteiden arvoisia. Usean oppiaineen tietoja yhdistelevässä tehtävässä on mahdollista menettää pisteitä, jos selittää liikaa toisen aineen näkökulmasta. Fysiikan ylioppilaskokeen tehtäviin vastatessa on tärkeää nojata nimenomaan fysiikan sisältöihin ja tietoihin.
Muista hyvä vastaustekniikka
Saadaksesi laskutehtävästä täydet pisteet on vastauksessasi usein oltava ratkaistun suureen lauseke symbolein ilman sijoituksia. Laadi vastauksesi siten, että tarkastajalla ei voi olla minkäänlaista epäselvyyttä siitä, mihin arvoihin suureyhtälösi symbolit viittaavat.
Esimerkiksi usean kappaleen massat on tärkeää eritellä selkeästi vaikkapa alaindeksien avulla. Merkitse laskutehtävän vastaus selkeästi. Hyvä tapa on kirjoittaa loppuun ennen lopullista vastausta “Vastaus:XX”, jotta tarkastajalle on selvää, että tämä on tehtävän lopullinen vastaus
Tarkista vastauksesi huolellisesti
Lue ensin tehtävänanto ja tarkista, että vastasit vain siihen, mitä kysyttiin sekä kaikkeen, mitä kysyttiin. Jos pitkän tehtävän tehtävänannossa on useampi kysymys, on jokin niistä voinut unohtua vastausta laadittaessa. Pohdi laskutehtävissä saamiesi vastausten järkevyyttä.
Esimerkiksi, jos tiellä ajavan henkilöauton lopulliseksi nopeudeksi saadaan useita kilometrejä sekunnissa, on laskuissa luultavimmin tapahtunut virhe. Tarkista myös lopuksi, että olet vastannut oikeaan määrään tehtäviä ja että muiden kuin valitsemiesi tehtävien vastauskentät ovat tyhjiä.
Paljon tsemppiä fysiikan ylioppilaskokeisiin!

Mafynetti auttaa fysiikassa
Mafynetti on suunniteltu pitkän kokemuksemme avulla siten, että se auttaa opiskelemaan tehokkaasti. Mafynetissä teoriat on pilkottu pieniin osiin niin, että opiskelet sopivalla tahdilla ja harjoittelet fysiikkaa aktiivisesti sopivan haastavien harjoitustehtävien avulla.
Lisäksi Mafynetin automaattinen kertaustoiminto pitää huolta siitä, että ehdit jäsennellä sekä syventää tietojasi rauhassa. Edistymiskäyrä taas auttaa hahmottamaan tarvittavan työmäärän.
Paremmat arvosanat yo-kokeesta?
Keväällä 2025 Mafynettiä käyttäneiden yleisin arvosana oli E. Saavuta opiskelupaikka todistusvalinnassa maksimoimalla ylioppilaskoetuloksesi.

Yo-kertausmateriaalit
Kaikki materiaalit sisältävät runsaasti tehtäviä, kattavat teoriatiivistelmät, vähintään kaksi yo-harjoituskoetta sekä Mafynetin edistykselliset oppimisominaisuudet.
Aineet:
- biologia
- fysiikka
- historia
- kemia
- maantiede
- lyhyt matematiikka
- pitkä matematiikka
- yhteiskuntaoppi
- äidinkieli lukutaito
- äidinkieli kirjoitustaito
Hinta alkaen
44,90 €

Yo-valmennuskurssit
Kaikki kurssimme sisältävät yksilöllisen opetuksen, opiskeluvalmennuksen, runsaasti tehtäviä, kattavat teoriatiivistelmät, tarkastettavia kokeita sekä Mafynetin laajan yo-kertausmateriaalin.
- Elokuun yo-kurssi syksyn kirjoituksiin
- Marraskuun yo-kurssi kevään kirjoituksiin
- Tammikuun yo-kurssi kevään kirjoituksiin
- Helmikuun yo-kurssi kevään kirjoituksiin
Hinta alkaen
396 €
