Lue kurssipalaute
Aloitin täysin 0 tasolta 1,5 vuotta sitten. Tunne lääkikseen hakemisesta oli kasvanut niin vahvaksi, että vaikka suoritin maisteriopintoja Tanskassa ja tiedossa oli myös mittava polvileikkaus, olin päättänyt antaa kaikkeni lääkikseen hakemiselle muiden haasteiden ohella, vaikka tiesin että prosessi vaatisi paljon.
En lukenut käytännössä ollenkaan pääsykoe aineita 8 vuotta sitten lukiossa. Opiskelin ensin kaikki kurssit läpi parissa kuukaudessa aikuislukiossa, jonka jälkeen aloin tekemään määrätietoisesti MAFYn itseopiskelu kurssia läpi. Taso koheni vauhdilla ja opin uutta lähes päivittäin. Tavoitteeni oli päästä sisään 2021 mutta kävin kuitenkin kokeilemassa 2020 koetta ja oli positiivinen yllätys että jäin vain 2p päähän toisesta vaiheesta. Välissä kävin kirjoittamassa bilsan, fysiikan ja kemian kahteen kertaan ja kirjoituksiin kertasin myös MAFYn avulla, ja oli mieletöntä saada lopulta L kaikista kolmesta aineesta!
Ajattelin että keväälle 2021 haluan ottaa lähiopetusta, sillä olin opiskellut kaiken itsenäisesti ja halusin varmistaa että saisin tukea myös yksityiskohtien hiomiseen. Vaikka opetus toteutettiinkin lopulta kokonaan etänä, koin että sain lisää varmuutta omaan tekemiseen ja pienimmätkin epäselvyydet saatiin ratkaistua opettajien avulla. MAFYn selkeistä materiaaleista, kertaustoiminnosta ja suuresta määrästä erilaisia tehtäviä oli ratkaisevan paljon hyötyä oman sisäänpääsyni kannalta. Oli myös helpottavaa jakaa ajatuksia opon kanssa ja saada vertaistukea muilta kurssilaisilta. Tein lisäksi muiden kurssinjärjestäjien kokeita ekstrana, mutta huomasin nopeasti että MAFYn harkkakokeet olivat selkeästi hiotumpia ja vastasivat hyvin oikeaa koetta.
Kun rautainen laskurutiini oli hankittu, huomasin että suurin kompastuskiveni oli huolimattomuusvirheet. Soitin MAFYn mielenhallintavalmentajalle, jonka neuvojen avulla sain parannettua omaa huolellisuutta viimeisiin harkkakokeisiin jopa sille tasolle että olin top 2 % joukossa, vaikka urakan alussa olin ollut huonoimmassa neljänneksessä.
Lopulta tehtyäni pitkäjänteisesti ja systemaattisesti töitä MAFYn avulla, menin kokeeseen rennolla ja varmalla otteella, ja vaikka edelleen tein huolimattomuusvirheitä sain kuitenkin 78 % pääsykokeesta oikein, jolla sain paikan Helsingin yleislääketieteellisessä ensimmäisellä kunnon hakukerralla! Oli ihan käsittämättömän ihana tunne saada palkinto kaikesta siitä kovasta työstä.
Toivottavasti tarinani antaa inspiraatiota ja toivoa niille jotka huonosta lähtötasosta huolimatta ovat valmiita tekemään kaikkensa saavuttaakseen unelmansa. Vaikka kova työ tehdään lähtökohtaisesti itse, sain MAFYltä ihan korvaamatonta apua koko prosessin ajan. Suosittelen Mafyä ihan jokaiselle joka haluaa päästä lääkikseen!